Tiesitkö että ?
Elokuva on tekijänoikeuslain 1§:n tarkoittama, tekijänoikeuslain suojaama, taiteellinen teos. Lain 2§:n mukaisesti tekijänoikeuden haltijalla on yksinomainen oikeus määrätä mm. teoksen julkisesta esittämisestä. Elokuvan julkista esittämistä on esimerkiksi sen esittäminen tilassa, johon yleisöllä on vapaa pääsy. Pääsymaksun periminen tai perimättä jättäminen ei vaikuta tilanteeseen.
- Tarvitsette luvan julkiseen esittämiseen, vaikka omistatte omia dvd- elokuvakopioita.
- Myytävät ja vuokrattavat dvd- elokuvat ovat tarkoitettu ainoastaan yksityiseen käyttöön.
- Kotikäyttöön tarkoitettujen elokuvien esittäminen oman kodin ulkopuolella on tekijänoikeuslain mukaan julkista esittämistä.
- Lupa tarvitaan vaikka kyseessä olisi hyväntekeväisyysjärjestö.
- Myös kaikki suljetun piirin esitykset katsotaan julkisiksi esittämiseksi.
- Tekijänoikeus- ja rikoslain perusteella voidaan oikeudenloukkaaja tuomita teostaan rangaistukseen sekä maksamaan oikeudenhaltijalle hyvitystä ja vahingonkorvausta.
Tutustu oheisesta linkistä Suomen tekijänoikeuslakiin .
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (www.antipiracy.fi) valvoo Suomessa tekijänoikeuslain noudattamista ja tekee säännöllisiä tarkastuksia.
Elokuvalisenssi- lupa esittää video-ja dvd- elokuvia julkisesti.